lauantai 2. marraskuuta 2013

Rakennemuutoksen monta puolta

Rakennemuutos on käsite, joka nähdään usein varsin monenlaisessa käytössä. Käsitteen määritteleminen ei olekaan kovin helppoa. Usein se nähdään vain yhtä yritystä tai toimialaa koskevana ilmiönä.  Keskustelu metsäteollisuuden tai meriteollisuuden rakennemuutoksesta on varmasti tuttua kaikille. Niille, joiden toimeentulo ei ole suoraan kyseiseen alaan sidottu, rakennemuutos pysyy kuitenkin helposti etäisenä: tietyn alan rakennemuutos ei välttämättä heijastu koko yhteiskuntaan kovinkaan voimakkaasti.

Toisaalta koko yhteiskuntaa koskevia rakennemuutoksia on Suomessakin nähty. Varsinkin vanhemmat polvet liittävät rakennemuutoksen helposti 1960-luvun lopun niin sanottuun suureen murrokseen, jossa pellot paketoitiin, Ruotsi kutsui ja maaseutu tyhjeni ennen näkemätöntä vauhtia. Suomessa rakennemuutos maatalouspainotteisesta taloudesta teolliseen tapahtuikin monella mittarilla maailmanennätysvauhtia. Ennätysvauhti näkyi niin työpaikoissa, muuttoliikenteessä kuin kaupunkien suunnittelussa. Etäiseksi tämä rakennemuutos tuskin jäi kellekään.
Rakennemuutoksen käsite on mielenkiintoinen myös sen hallittavuuden tasolla. Usein rakennemuutos näyttää yllättävän koko yhteiskunnan ja se tuntuu iskevän kuin salama kirkkaalta taivaalta. Rakennemuutokseen vastaamisessa onkin usein juostu jälkijunassa. Poikkeuksiakin toki löytyy. Holkerin hallitus 1980-luvun lopulta muistetaan ”hallitun rakennemuutoksen” käsitteestä. Valitettavasti tästä ideasta lopulta toteutui vain itse rakennemuutos.
Suomen nykyisen talousahdingon nähdään johtuvan osittain vientiteollisuutemme rakenteellisista tekijöistä. IT-sektori ja metsäteollisuus ovat vaikeuksissa – ”Ipad tuhosi Suomen”, kuten Wahlroos kommentoi medialle jokin aika sitten. Matkapuhelinkaupan väheneminen näkyykin korkean teknologian viennissä, joka on supistunut selvästi vuodesta 2008. Myös vienninjalostusaste on painunut alaspäin juuri teknologiateollisuuden ongelmista johtuen. Suomi ja erityisesti teknologiateollisuus näyttävät siis olevan vahvasti rakennemuutoksen kourissa.

Rakennemuutos Salossa
Nykyinen rakennemuutos näkyy koko Suomen taloudellisessa kehityksessä, mutta esimerkiksi teknologiateollisuuden rakennemuutos painottuu erityisesti tiettyihin kaupunkeihin (mm. Salo ja Oulu). Näin ollen rakennemuutoksen alueellinen tarkastelu on tärkeää.
Salo on kokenut näistä kaupungeista nopeimman muutoksen. Kaupunki oli pitkälti teknologiateollisuuteen nojaava, sillä esimerkiksi vuonna 2008 jopa 22 % alueen työpaikoista oli informaatiosektorilla.  Nokian kokoonpanotehdas oli kaupungin ”moottori” työllistäen useita tuhansia, niin suoraan kuin alihankkijoiden välityksellä. Taloussuhdanteen kääntyessä teknologiateollisuus joutui ongelmiin ja ensimmäiseksi kaupungissa kärsi alihankintaverkosto. IT-sektorin ongelmat näkyivät lopulta myös Nokialla ja Salon tehdas lopetti toimintansa 2012. Pelkkä äkillinen taloussuhdanteen muutos ei kuitenkaan ollut teknologiateollisuuden ongelmien taustalla. Tuotanto ja kysyntä olivat valumassa jo hyvää vauhtia Aasiaan ennen 2008 alkanutta laskusuhdannetta. Salon alueelle muutos tapahtui kuitenkin melko nopeasti, sillä esimerkiksi vielä vuonna 2011 Nokian tehtaan luvattiin säilyvän Salossa 
 


Kuvio 1. Työttömyysasteen kehitys Salossa ja Varsinais-Suomessa 2006–2013. Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoja (Lähde: Tilastokeskus 1 & 2).
 
Työttömien määrä on noussut Salossa 146 % vuodesta 2008. Työttömyysasteen muutosta 5,8 prosentista 14,4 prosenttiin voi pitää todella nopeana. Vuosina 2012­­–2013 työttömyys on kasvanut peräti 36 %. Nokian irtisanomiset ja taloudellinen taantuma siis näkyvät selkeästi kaupungin tilanteessa tällä hetkellä. Työttömyysasteen kehitystä voi pitää yhtenä Suomen synkimmistä ja sen nopeus on ollut omaa luokkaansa. Työttömyys näkyy varsinkin pitkäaikaistyöttömien määrässä, joka on yli kolminkertaistunut, ja nuorisotyöttömyydessä, joka on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2008.
Alue ei joudu taistelemaan vain pahenevan työllisyystilanteen kanssa, vaan rakennemuutos heijastuu myös kaupungin asukaslukuun. Perinteisesti Salo on ollut positiivisen muuttoliikkeen aluetta, varsinkin kaupungin hyvä työllisyystilanne houkutteli ihmisiä niin muualta Suomesta kuin ulkomailta. Viimevuosina trendi on kuitenkin kääntynyt toiseen suuntaan.  Varsinkin nuoret näyttävät muuttavan pois kaupungista. Erittäin huolestuttavana tilannetta voidaan pitää, mikäli työikäiset perheet alkavat lähteä alueelta. Tällöin väestön huoltosuhde heikentyy nopeasti.
Trendi on toistaiseksi lyhytaikainen ja muutamasta vuodesta on turha vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Muuttoliike voi kääntyä positiiviseksi yhtä nopeasti kuin se kääntyi negatiiviseksikin. Salon sijaintia Turun ja Helsingin välissä voi nimittäin pitää hyvänä niin pendelöinnin kuin yritysten sijoittumisen kannalta.


Kuvio 2. Väestönmuutos Salossa 2009–2013 (huom. 2013 vain tammi-elokuu)
(Lähde: Tilastokeskus)




Kuvio 3. Nettomuutto Salossa 2006-2012 (Lähde: Tilastokeskus)

Myös kaupungin taloudellinen tilanne on kääntynyt laskuun. Aiemmin hyvin toimeentuleva kunta on joutunut taloudellisiin ongelmiin varsinkin yhteisöveron kääntyessä erittäin voimakkaaseen laskuun.  Kunta joutuukin taistelemaan vähenevien tulojen ja paisuvien menojen kanssa.  Työttömyyden kasvu saattaa aiheuttaa menojen nousua useille kunnan tarjoamille palveluille. Miten käy esimerkiksi terveydenhuollolle, kun työterveydenhuolto ei ole vähentämässä palveluun kohdistuvaa painetta?
Salo
2010
2012
Veroprosentti
18 %
19,50 %
Verotulot
210,4 M€
173 M€
Kunnallisveron tuotto
142,6 M€
154,1 M€
Yhteisöveron tuotto
59,8 M€
8,6 M€
Valtionosuudet
68,5 M€
72,6 M€
Tilinpäätös
9,5 M€
-40,3 M€
Lainaa/asukas
1 354 €
1 951 €
Taulukko 1. Salon taloudellinen tilanne 2010 ja 2012
(Lähde: Salon tilinpäätös 2010 ja 2012)
 
Alueellisessa tarkastelussa rakennemuutos näkyy siis hyvin moninaisesti. Paheneva työttömyys, vähenevät kunnan tulot ja negatiiviseksi kääntynyt muuttoliike osoittavat, kuinka nopeasti elinkeinorakenteen muutos yhdessä toimialassa vaikuttaa koko alueen kehitykseen. Näihin haasteisiin pyritään vastaamaan useilla keinoilla, muun muassa houkuttelemalla alueelle uusia yrityksiä ja uudelleen kouluttamalla alueen työttömiä. Salon seutu on luokiteltu äkillisen rakennemuutoksen alueeksi, jolla pyritään takaamaan alueelle rahoitusta muun muassa valtion, Euroopan sosiaalirahaston ja Euroopan aluekehitysrahaston avulla. Myös Euroopan globalisaatiorahasto on mukana Nokialta työttömäksi jääneiden tukemisessa. Tukitoimenpiteillä voidaan parhaimmillaan mahdollistaa alustan uusien toimialojen nousulle. 
Salon rakennemuutostilanteessa riittääkin tutkittavaa. Mielenkiintoista on nähdä, miten tukitoimenpiteet onnistuvat sekä, millä tavoin muuttuva tilanne näkyy niin yleisellä kuin yksilötasolla.  Toivottavaa on, että Salon rakennemuutokseen pystytään vastaaman paremmin kuin Holkerin ”hallittuun rakennemuutokseen”.


Ilari Kolttola

perjantai 20. syyskuuta 2013

Maahanmuuttajat ja työttömyys – tabuja maailmalta

Pro gradu -aineiston keruu lennätti minut maailmalle selvittämään työtä hakevien maahanmuuttajien kohtaloa rakennemuutosalueilla. Keräsin ensisijaisen aineiston keväällä 2013 Salosta, johon Nokia loistovuosinaan houkutteli Suomen mittakaavalla huomattavan määrän maahanmuuttajia. Ei tullut yllätyksenä, ettei maahanmuuttajia ole aiemmin huomioitu suomalaisessa rakennemuutostutkimuksessa, eihän paperitehdasteollisuus koskaan erityisemmin työllistänyt ulkomaalaistaustaisia. Vertailukelpoista materiaalia ei tuntunut kuitenkaan löytyvän mistään – jos rakennemuutokset eivät ole olleet viime vuosien suurin hitti sosiaalipoliittisella tutkimuskentällä Euroopassa, ei maahanmuuttajien asema työmarkkinoilla vastaavassa tilanteessa ole kiinnostanut tutkijoita senkään vertaa. On toki mahdollista, että satunnaisia tutkimuksia on tehty maakohtaisesti, mutta ne eivät ole päätyneet kansainvälisiin julkaisuihin.  Niinpä lähdin keräämään aineistoa itse.
Heinäkuussa 2013 hyppään pois junasta Pariisin pohjoispuolella sijaitsevassa Aulnay-sous-Bois’ssa. Kaupunki on tunnettu PSA Peugeot-Citroënin tehtaasta, valtavasta maahanmuuttajaväestöstä, mellakoista, ja nyt poliittisesti kuumasta perunasta – massairtisanomisista. Kaupunki ei maineellaan ratsasta ja huomaan nopeasti, kuinka tutkimusaiheeni vetää monen naaman vakavaksi. Niin työvoimatoimistossa, vuokratyöfirmoissa, kaupungilla kuin järjestöissäkin haastattelujen järjestäminen vaatii moninaisia puhelinsoittoja ja yläkerran valtuutuksia. Oikeisiin ihmisiin on mahdotonta saada suoraa yhteyttä: kaupunginvaltuutetut tavoittaa pelkästään sihteeristön kautta, johon puolestaan saa yhteyden ainoastaan neuvonnan kautta. Lisäksi vuokratyöfirmojen ovet ovat lukossa turvallisuussyistä. Aiemmat yhteydenottoni sähköpostitse ja puhelimitse olivat olleet silkkaa ajanhukkaa.
Joskus haastattelua on täysin mahdotonta järjestää: ”Pahoittelen Madame, mutta teidän aiheenne pelottaa meitä.” Huomaan, että mitä enemmän puhun aiheestani etukäteen, sitä vaikeampaa minun on saada informaatiota. Ranskalainen hierarkia jyllää ja harva haluaa puhua maahanmuuttajista ja työttömyydestä ilman lupaa, jota ei tunnu saavan keltään. Toisinaan onnea on matkassa ja yllätysvisiitti ilman pidempiä alustuksia tuottaa hedelmää ”jos nyt äkkiä sitten”, myöntyy jokunen, muutoin sitkeä häirintä on ainoa keino. Yksi musta hevonen kuitenkin yllättää: PSA:n tehdas. Yllätyksekseni haastattelu tehtaan uudelleen työllistävien toimien vastaavan kanssa järjestyy helposti. Toisaalta on mainittava, että Ranskassa tehtaiden yhteiskuntavastuu massairtisanomistilanteissa on lainopillisesti tarkkaan määritelty, tämän lisäksi ammattiliitot huolehtivat käytännön puolesta: tällaista taustaa vasten PSA:n onkin helppo puhua. 
Päivät kuluvat ja alan ymmärtää, kuinka vaivalloista virkamieshaastattelujen järjestäminen on. Kaipaan edelleen yleistä kartoittavaa tietoa ammattilaisilta, mutta päätän kuitenkin ryhtyä haastattelemaan maahanmuuttajia itse. Aluksi apunani on eräs maahanmuuttaja-asutuksen sydämessä toimiva kansalaisjärjestö, mutta Pariisissa on helle, lomakausi aluillaan ja ramadan: moni on poissa kaupungista tai venyttää päiviään siestaa viettämällä. Lopulta menen päivystämään läheisen työvoimatoimiston edustalle. Hymy korvissa ja sydän kurkussa kysyn: ”Oletteko mahdollisesti työtä hakeva maahanmuuttaja?”. Lopulta homma lähtee rullaamaan, ihmiset ovat mukavia ja avuliaita. Toisinaan jokunen tulee jopa itse kysymään, mitä puuhaan ja yrittää auttaa kykyjensä mukaan: tarjoamalla kyydin tai ottamalla yhteyttä tuttuihin maahanmuuttajiin. Huomaan, että on eduksi olla nuori, nainen ja ulkomaalainen.
Lumipalloefektiä on kuitenkin vaikeaa saada aikaan – vaikka haastateltavani osallistuvat itse mielellään tutkimukseen, ei naapurilta uskalleta kysyä. Aihe on arka. Ryhdyn kyselemään kontakteja joka puolelta, missä kuvittelen näkeväni maahanmuuttajia: kaupoissa, leipomoissa ja kahviloissa. Törmään yllättäen 1980-luvulla Suomessa seikkailleeseen herrasmieheen, johon helsinkiläinen kesähumu teki niin suuren vaikutuksen, että hän haluaa ehdottomasti jakaa tarinansa kanssani. Juuri tällaiset tapaukset antavat potkua päiviini ja jätän kaupungin mukanani kohtuullinen kasa aineistoa, joka pitää sisällään niin virkamies- kuin maahanmuuttajahaastatteluja.
Jälkikäteen analysoituna kokemukseni Aulnay-sous-Bois’ssa oli lähes yhtä arvokas kuin siellä keräämäni aineisto. Sain lähituntuman paitsi ranskalaisen työkulttuurin hierarkian koukeroihin myös yleiseen arasteluun koskien maahanmuuttajia ja työttömyyttä. Pohdin yhä, olisinko saanut kerättyä aineistoa, ellen olisi ollut nuori opiskelija kaukaa pohjoisesta.
Roosa Jolkkonen