Ihanteellinen työllistämisen malli äkillisellä rakennemuutosalueella

Edellisessä blogikirjoituksessa käsiteltiin Salon työttömyyden nopeaa ja massiivista kasvua, mikä on seurausta elektroniikkateollisuuden suurista irtisanomisista alueella. Näiden irtisanomisten vuoksi valtioneuvosto on nimennyt Salon seutukunnan 2009-2015 väliselle ajalle äkillisen rakennemuutoksen alueeksi (alue, jossa yritys tai yritykset ovat irtisanoneet useita satoja työntekijöitä lyhyen ajan sisällä). Tämä tarkoittaa sitä, että Salon seutukunta on äkillisen rakennemuutoksen toimintamallin (ÄRM) piirissä, jonka tavoitteena on työttömien mahdollisimman nopea työllistyminen ja korvaavien työpaikkojen luominen menetettyjen tilalle. Valtio voi myöntää erillisrahoitusta tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseen. Lisäksi Euroopan Unionin projektirahoituksella on mahdollista kustantaa työllistämiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen tähtääviä toimenpiteitä.

ÄRM on tällä hetkellä käytössä oleva malli, mutta minkälainen olisi asiantuntijoiden näkökulmasta ihanteellinen työllistämiseen tähtäävä malli äkillisellä rakennemuutoksella? Tätä on selvitetty Muuttuva Salo -tutkimusprojektin osatutkimuksessa alkuvuoden aikana. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa työllistymisen ideaalimalli rakennemuutosalueella perustuen asiantuntijoiden näkemyksiin ihanteellisesta työllistymisen mallista. Haastateltavat asiantuntijat ovat henkilöitä, joilla on tietoa ja kokemusta rakennemuutoksen seurausten hallinnoinnista. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, missä määrin tällainen ideaalimalli toteutuu nykyjärjestelmässä ja minkälaiset tekijät mahdollisesti estävät kuvatun ideaalimallin toteutumisen käytännössä. Lisäksi tutkimuksen avulla vastataan siihen, miten nykyjärjestelmää tulisi muuttaa, jotta ihanteellinen työllistämisen malli saavutettaisiin.

Haastattelut on nyt suoritettu ja osittain myös analysoitu. Joitakin alustavia tuloksia on siis mahdollista esittää. Asiantuntijoiden mukaan työllistämisen ideaalissa mallissa äkillistä rakennemuutosta tulisi pyrkiä ehkäisemään ennalta. Tässä auttaisi esimerkiksi alueen elinkeinorakenteen monipuolisuuden edistäminen. Tällöin alue ei olisi liiaksi yhden toimijan tai toimialan varassa ja näin ollen se olisi vastustuskykyisempi äkillistä rakennemuutosta vastaan. Tärkeää olisi myös luoda toimintasuunnitelma siltä varalta, että äkillinen rakennemuutos realisoituu alueella. Jos suuria irtisanomisia alueen yrityksissä toteutetaan, tulisi suuriin irtisanomisiin reagoida nopeasti. Työttömäksi jääneet tulisi tunnistaa pikaisesti ja heidän tarpeisiinsa sopivia palveluita tulisi olla tarjolla mahdollisimman nopeasti, oli kyse sitten koulutuksesta, työnhakuvalmennuksesta tai jostain muusta. Kolmanneksi toimijoiden välinen sujuva yhteistyö on tärkeää, koska se edistää tehokasta toimenpiteiden toteuttamista. Neljänneksi tärkeää on, että rahoitusinstrumentit ovat joustavia ja innovatiivisuuteen kannustavia. Tärkeää olisi myös se, että rahoitus myönnettäisiin nopeasti ja sitä olisi mahdollista saada pitkäkestoisesti. Viidenneksi on tärkeää arvioida toteutettuja toimenpiteitä ja pyrkiä kehittämään toimenpiteitä edelleen.

Kaiken kaikkiaan Salossa nähtiin toiminnan olleen pääasiallisesti kuvatun ideaalimallin mukaista. Asiantuntijat kokivat, että lähestulkoon kaikki mahdollinen mikä tehtävissä oli, oli tehty. Nokialta ja sen alihankkijoilta työttömäksi jääneiden työllistyminen on ollut kiitettävää. Salossa työttömyys on kuitenkin edelleen hyvin korkealla tasolla. Suurimmaksi syyksi tähän nähtiin Suomen ja koko läntisen maailman heikko taloustilanne: työnantajilla ei ole taloudellisesti mahdollista palkata lisää työntekijöitä.  Osittain syyksi nähtiin myös se, että EU:n hallinnoiman Euroopan globalisaatiorahaston (EGR) tuki, jota Nokialta ja sen alihankkijoilta työttömäksi jääneiden työllistämiseen on myönnetty, on joustamatonta. Asiantuntijoiden mukaan EGR:n tulisi taipua innovatiivisempien työllistämiseen tähtäävien keinojen rahoittamiseen kuin nykyisin on mahdollista.

Edellä esitellyt tulokset ovat alustavia, kuten edellä jo mainitsin. Lopulliset tulokset julkaistaan syksyllä 2015. Edellä esiteltyä tutkimusta tullaan täydentämään syksyllä 2015 haastattelemalla Nokialta ja Nokian alihankkijoilta työttömiksi jääneitä samasta aiheesta. Tämän projektin tavoitteena on selvittää, minkälainen olisi ihanteellinen työllistämisen palvelujärjestelmä työttömien mielestä. Lisäksi tässä hankkeessa tullaan vertaamaan asiantuntijoiden ja työttömien näkemyksiä ihanteellisesta työllistämisen mallista. 

Sini Pallasvuo 

Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön maisterivaiheen opiskelija Turun yliopistossa sekä tutkimusavustaja Muuttuva Salo -tutkimusprojektissa.

Mallioppilaasta ongelmatapaukseksi

Suomi on kärvistellyt taantuman kourissa yli puolivuosikymmentä. Taantuman pitkittyessä, aiempien laskusuhdanteiden tapaan, suurin huomio on alkanut kiinnittyä työmarkkinoihin. Työttömyyden kasvu ja sen tuomat lieveilmiöt koskettavat kansakuntaa konkreettisemmin, kuin vaihtotaseen alijäämä tai deflaation uhka. Työmarkkinoilla vallitsevia lainalaisuuksia pystytään kuvaamaan Beveridgen – käyrän avulla (tunnetaan myös UV – käyränä). Tämä 1930-luvulla kehitetty innovaatio tarjoaa yksinkertaisen, mutta silti realistisen tavan hahmottaa työmarkkinoiden muutosta yli ajan.

Alla olevassa kuviossa on muodostettu sekä Salon seudun että Suomen Beveridgen-käyrät aikavälille 2006-2014. Pystyakselilla on laskettu alueen vakanssiaste eli kuukauden lopussa avoinna olevien työpaikkojen suhde työvoimaan. Vaaka-akselilla sijaitsee tutumpi työttömyysaste, joka on laskettu kuukauden lopussa työttömänä työnhakijana olleiden suhde työvoimaan. Nyrkkisääntönä voidaan ajatella että mitä lähempänä akselien leikkauspistettä ollaan, sitä täydellisemmin työmarkkinat toimivat. Siirryttäessä origosta poispäin työmarkkinat heikentyvät ja tämä ilmenee kärjistetysti joko avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden yhtyeensopimattomuutena tai pahasti ruuhkautuneina työmarkkinoina.

Työmarkkinoiden näkökulmasta vuodet 2006-2008 olivat yltäkylläisyyden täyttämiä Salon seudulla. Työttömyys oli selvästi Suomen keskiarvoa alhaisempi ja avoimien työpaikkojen huomattavasti keskimääräistä korkeampi tasokaan ei enää vaikuttanut työttömyyden laskuun Salon seudulla. Vuoden 2008 aikana Salon seudun työmarkkinat kokivat ensimmäisen iskunsa. Nokia Oyj:n ja sen sidoskumppanien aloittamat henkilöstövähennykset ja avoimien työpaikkojen samanaikainen katoaminen siirsivät Varsinais-Suomen työmarkkinoiden mallioppilaan uudenlaiseen tilanteeseen.  Vuosien 2008 ja 2012 välisenä aikana Salon seudun työttömyysaste miltein kaksinkertaistui ja avoimien työpaikkojen määrä suhteessa työvoimaan asettui totuttua matalammalle tasolle.

 

Salon seudun ja Suomen Beveridgen-käyrät 2006-2014*

Verrattuna Suomen keskiarvoon, Salon seudun työmarkkinat eivät vielä vuonna 2011 olleet poikkeuksellisissa ongelmissa. Vakanssiaste oli noussut samalle tasolle maan keskiarvon kanssa ja työttömyysastekin oli vain prosenttiyksikön verran taantumassa taapertavaa Suomen keskiarvoa korkeammalla.  Ongelma olikin numeroiden takana. Muutoksen vauhti ja dramaattisuus oli numeroita kriittisempi tekijä. Salon seutu oli joutunut tilanteeseen, jossa yhteiskunnan rakenteet oli suunniteltu täysin toisenlaisen talouden toimeliaisuuden varaan. Eittämättä tiedossa oli yhden suuren teollisuuden alan tuomat riskit elinkeinorakenteelle, mutta silti on liki mahdotonta varautua Salon kokemaan veropohjan ja palvelurakenteen muutokseen.

Vuoden 2012 alkupuoliskolla ensimmäisestä shokista jaloilleen nousseet Salon seudun työmarkkinat saivat toisen iskun, joka oli kokoluokaltaan ensimmäisen veroinen. Nokia Oyj ilmoitti ensin mittavista henkilöstövähennyksistä kokoonpanotehtaaltaan Salossa ja myöhemmin samana vuonna koko tehtaan lakkauttamisesta. Tämän myötä Salon seudun työmarkkinat siirtyivät läheltä keskiarvoa poikkeuksellisella nopeudella häntäpään joukkoon. Mallioppilaasta oli tullut ongelmatapaus.

Pyyhettä ei kuitenkaan kannata heittää kehään. Vuoden 2012 aikana tapahtuneen työttömien työnhakijoiden rajun kasvun jälkeen vuosina 2013 ja 2014 tilanne työmarkkinoilla jälleen tasoittui. Salon seudun kannalta toivoa herättävää on, ettei sen vakanssiaste ole sukeltanut ensimmäisen shokin tavoin. Työmarkkinoiden riippuvuus elektroniikkateollisuudesta vaikuttaa siis vähentyneen rakennemuutoksen edetessä. Helppoa tietä Salon seudun työmarkkinoilla ei kuitenkaan ole palata takaisin keskimääräiseksi, mallioppilaasta puhumattakaan. Korvaavan työllisyyden syntyminen on historiallisesti ollut verrattain hidasta ja pahasti ruuhkautuneet työmarkkinat purkavat itsensä tällöin hitaasti.
 

Olli Retulainen

Kirjoittaja on taloustieteen Pro gradua viimeistelevä tutkimusavustaja Muuttuva Salo -tutkimusprojektissa.

_____________________________________________________________________________

*Vakanssi- ja työttömyysasteet on laskettu työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedoista. Luvut on saatavilla työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämästä toimialaonline.fi palvelusta.

Kunta kriisissä, mistä leikataan?

Julkisen sektorin leikkauksista käydään Suomessa varsinaista vääntöä. Leikkauksia huudetaan lähes kaikista suunnista, leikkausten kohteista ei vain näytä olevan yksimielisyyttä edes hallituksessa. Suurin osa leikkauksista pyritään tietenkin tekemään mm. organisaatioita muuttamalla, tuottavuutta kasvattamalla ja niin sanottua kakkulapiota käyttäen: eli leikkaamalla sieltä missä on ylimääräistä. Keinot eivät kuulosta kenenkään korvaan erityisen kivuliailta, eri asia vain on, kuinka paljon niillä loppujen lopuksi saadaan aikaan. Mikäli leikkausten määrästä ja tarpeesta pidetään puritaanisesti kiinni, eivät mukavat vaihtoehdot valitettavasti taida riittää. Lisäksi vääntöä aiheuttaa se, mikä taho leikkaukset joutuu toteuttamaan. Helposti suurimmat säästöt joutuvatkin toteuttamaan, ainakin välillisesti, kunnat. Kuntien taloudelliset mahdollisuudet säästöjen toteuttamiseen vaihtelevat kuitenkin suuresti ja näin ollen etenkin kriisikunnissa migreenilääkkeille voi tulla käyttöä.

Kysymykseksi muodostuu, kuka päättää, mihin ikävät leikkaukset on kohdistettava? Usein ääneen pääsee taloustieteen asiantuntijat. Asiantuntijuuden käyttäminen päätösten tukena onkin varsin perusteltua, sillä huonosti suunnitellut säästöt ovat valitettavan usein niitä kalleimpia menoeriä. Kansalaisten mielipidettä ei ole syytä kuitenkaan ohittaa, onhan leikkauksissa usein kyse hyvinvoinnin kannalta merkittävistä tekijöistä. Myös toimivan demokratian kannalta kansalaisten mielipiteet olisi syytä ottaa huomioon myös muulloin kuin vain joka neljäs vuosi.

Muuttuva Salo 2013–2023 -kyselyssä kysyttiin muun muassa salolaisten mielipiteitä leikkauksista ja niiden kohdistamisesta. Salo on leikkausten kannalta mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä kunnan taloudellinen tilanne ei tällä hetkellä ole kovinkaan valoisa. Lisäksi käynnissä oleva rakennemuutos kouraisee erityisen kovaa alueen työmarkkinoita. Tämä näkyy myös kyselyyn vastanneiden joukossa, sillä lähes 90 % pitää kunnan taloudellista tilannetta huonona tai erittäin huonona. Kriisitietoisuudesta ei siis ainakaan ole puutetta.

 

Mistä sitten voidaan leikata ja mistä ei? 

Varsinkaan terveyden- ja sairaanhoitoon ei saksien pitäisi kohdistua, sillä jopa 83 % salolaisista vastusti terveydenhuollosta säästämistä. Terveyspalveluiden arvostaminen näkyy myös siinä, että 67 % kyselyyn vastanneista haluaisi Salon panostavan julkiseen terveydenhuoltoon nykyistä enemmän. Myöskään sosiaalipalveluissa ei nähdä säästämisen varaa, niiden karsimista vastusti 80 % vastaajista. Vaikka terveys- ja sosiaalipalvelut muodostavat merkittävän menoerän kuntien menoista, ei monessakaan kunnassa ole helppoja leikkauskohteita: kerman kuorimista ylimääräisestä tuskin löytyy kummaltakaan sektorilta.

Myös koulutusta puolustetaan; 70 % salolaisista ei näe opetuspalveluissa olevan säästämisen varaa. Koulutukseen lisäpanostamista vaatii jopa 64 % vastaajista. Opetustoimikin pitäisi siis jättää leikkausten ulkopuolelle. Helppoja leikkauskohteita ei siis näytä salolaisten mielestä löytyvän.

Mistä vastaajat sitten ovat valmiita säästämään? Kunnan palveluista eniten säästämisen varaa löytyy salolaisten mielestä kulttuuripalveluista, joista noin 90 % olisi valmis säästämään. Suurta puroa ei kuitenkaan kulttuuripuolen säästöistä löydy, sillä Salon tapauksessa ne muodostavat vain noin 2 % nettokäyttökustannuksista. Ikäluokkien välille ei näytä muodostuvan suuria eroja säästämispäätöksissä, myöskään sukupuoli ei näytä erottelevan leikkauskohteita merkittävästi suuntaan tai toiseen. Varsinkin suuri yksimielisyys terveys- ja sosiaalipalveluiden koskemattomuudesta on jossain määrin yllättävää. Terveet nuoretkaan eivät ole valmiita koskemaan terveyspalveluihin.

Kyselyyn vastasivat vain tiettyjen ikäluokkien edustajat, näin ollen liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei tulosten pohjalta voi tehdä. Tulokset kertovat kuitenkin omaa kieltään leikkauskohteiden löytämisen vaikeudesta. Paljon kuulutettua kriisitietoisuutta näyttää vastaajien parista löytyvän, mutta merkittävistä palveluista ei kuitenkaan olla valmiita säästämään. Helppoja aikoja taloutensa kanssa kamppailevalle Salolle ei ole tiedossa.

Kyselyssä ei kartoitettu veronmaksuhalukkuutta. Yleensä suomalaiset maksavat ennemmin veroja kuin leikkaavat palveluitaan (aiheesta kiinnostuneille voi suositella Johanna Kallion väitöskirjaa Hyvinvointipalvelujärjestelmänmuutos ja suomalaisten mielipiteet 1996-2006). Veronkorotuksia ja leikkauksia kumpaakin on jo tähän mennessä käytetty Suomessa. Molempia tullaan myös varmasti tulevaisuudessakin käyttämään. Ideologiset erot ja taloudelliset realiteetit vaikuttavat siihen, kumpaa keinoa milloinkin käytetään. Tässä blogissa en niin pitkälle kuitenkaan uppoudu. Nalle Luppakorvaa lainaten ”se onkin sitten jo aivan uusi tarina”.


Ilari Kolttola

Rakennemuutoksen monta puolta

Rakennemuutos on käsite, joka nähdään usein varsin monenlaisessa käytössä. Käsitteen määritteleminen ei olekaan kovin helppoa. Usein se nähdään vain yhtä yritystä tai toimialaa koskevana ilmiönä.  Keskustelu metsäteollisuuden tai meriteollisuuden rakennemuutoksesta on varmasti tuttua kaikille. Niille, joiden toimeentulo ei ole suoraan kyseiseen alaan sidottu, rakennemuutos pysyy kuitenkin helposti etäisenä: tietyn alan rakennemuutos ei välttämättä heijastu koko yhteiskuntaan kovinkaan voimakkaasti.

Toisaalta koko yhteiskuntaa koskevia rakennemuutoksia on Suomessakin nähty. Varsinkin vanhemmat polvet liittävät rakennemuutoksen helposti 1960-luvun lopun niin sanottuun suureen murrokseen, jossa pellot paketoitiin, Ruotsi kutsui ja maaseutu tyhjeni ennen näkemätöntä vauhtia. Suomessa rakennemuutos maatalouspainotteisesta taloudesta teolliseen tapahtuikin monella mittarilla maailmanennätysvauhtia. Ennätysvauhti näkyi niin työpaikoissa, muuttoliikenteessä kuin kaupunkien suunnittelussa. Etäiseksi tämä rakennemuutos tuskin jäi kellekään.

Rakennemuutoksen käsite on mielenkiintoinen myös sen hallittavuuden tasolla. Usein rakennemuutos näyttää yllättävän koko yhteiskunnan ja se tuntuu iskevän kuin salama kirkkaalta taivaalta. Rakennemuutokseen vastaamisessa onkin usein juostu jälkijunassa. Poikkeuksiakin toki löytyy. Holkerin hallitus 1980-luvun lopulta muistetaan ”hallitun rakennemuutoksen” käsitteestä. Valitettavasti tästä ideasta lopulta toteutui vain itse rakennemuutos.

Suomen nykyisen talousahdingon nähdään johtuvan osittain vientiteollisuutemme rakenteellisista tekijöistä. IT-sektori ja metsäteollisuus ovat vaikeuksissa – ”Ipad tuhosi Suomen”, kuten Wahlroos kommentoi medialle jokin aika sitten. Matkapuhelinkaupan väheneminen näkyykin korkean teknologian viennissä, joka on supistunut selvästi vuodesta 2008. Myös vienninjalostusaste on painunut alaspäin juuri teknologiateollisuuden ongelmista johtuen. Suomi ja erityisesti teknologiateollisuus näyttävät siis olevan vahvasti rakennemuutoksen kourissa.

Rakennemuutos Salossa

Nykyinen rakennemuutos näkyy koko Suomen taloudellisessa kehityksessä, mutta esimerkiksi teknologiateollisuuden rakennemuutos painottuu erityisesti tiettyihin kaupunkeihin (mm. Salo ja Oulu). Näin ollen rakennemuutoksen alueellinen tarkastelu on tärkeää.

Salo on kokenut näistä kaupungeista nopeimman muutoksen. Kaupunki oli pitkälti teknologiateollisuuteen nojaava, sillä esimerkiksi vuonna 2008 jopa 22 % alueen työpaikoista oli informaatiosektorilla.  Nokian kokoonpanotehdas oli kaupungin ”moottori” työllistäen useita tuhansia, niin suoraan kuin alihankkijoiden välityksellä. Taloussuhdanteen kääntyessä teknologiateollisuus joutui ongelmiin ja ensimmäiseksi kaupungissa kärsi alihankintaverkosto. IT-sektorin ongelmat näkyivät lopulta myös Nokialla ja Salon tehdas lopetti toimintansa 2012. Pelkkä äkillinen taloussuhdanteen muutos ei kuitenkaan ollut teknologiateollisuuden ongelmien taustalla. Tuotanto ja kysyntä olivat valumassa jo hyvää vauhtia Aasiaan ennen 2008 alkanutta laskusuhdannetta. Salon alueelle muutos tapahtui kuitenkin melko nopeasti, sillä esimerkiksi vielä vuonna 2011 Nokian tehtaan luvattiin säilyvän Salossa.  
 

Kuvio 1. Työttömyysasteen kehitys Salossa ja Varsinais-Suomessa 2006–2013. Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoja (Lähde: Tilastokeskus 1 & 2).

 

Työttömien määrä on noussut Salossa 146 % vuodesta 2008. Työttömyysasteen muutosta 5,8 prosentista 14,4 prosenttiin voi pitää todella nopeana. Vuosina 2012­­–2013 työttömyys on kasvanut peräti 36 %. Nokian irtisanomiset ja taloudellinen taantuma siis näkyvät selkeästi kaupungin tilanteessa tällä hetkellä. Työttömyysasteen kehitystä voi pitää yhtenä Suomen synkimmistä ja sen nopeus on ollut omaa luokkaansa. Työttömyys näkyy varsinkin pitkäaikaistyöttömien määrässä, joka on yli kolminkertaistunut, ja nuorisotyöttömyydessä, joka on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2008.

Alue ei joudu taistelemaan vain pahenevan työllisyystilanteen kanssa, vaan rakennemuutos heijastuu myös kaupungin asukaslukuun. Perinteisesti Salo on ollut positiivisen muuttoliikkeen aluetta, varsinkin kaupungin hyvä työllisyystilanne houkutteli ihmisiä niin muualta Suomesta kuin ulkomailta. Viimevuosina trendi on kuitenkin kääntynyt toiseen suuntaan.  Varsinkin nuoret näyttävät muuttavan pois kaupungista. Erittäin huolestuttavana tilannetta voidaan pitää, mikäli työikäiset perheet alkavat lähteä alueelta. Tällöin väestön huoltosuhde heikentyy nopeasti.

Trendi on toistaiseksi lyhytaikainen ja muutamasta vuodesta on turha vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Muuttoliike voi kääntyä positiiviseksi yhtä nopeasti kuin se kääntyi negatiiviseksikin. Salon sijaintia Turun ja Helsingin välissä voi nimittäin pitää hyvänä niin pendelöinnin kuin yritysten sijoittumisen kannalta.

Kuvio 2. Väestönmuutos Salossa 2009–2013 (huom. 2013 vain tammi-elokuu)
(Lähde: Tilastokeskus)

Kuvio 3. Nettomuutto Salossa 2006-2012 (Lähde: Tilastokeskus)

Myös kaupungin taloudellinen tilanne on kääntynyt laskuun. Aiemmin hyvin toimeentuleva kunta on joutunut taloudellisiin ongelmiin varsinkin yhteisöveron kääntyessä erittäin voimakkaaseen laskuun.  Kunta joutuukin taistelemaan vähenevien tulojen ja paisuvien menojen kanssa.  Työttömyyden kasvu saattaa aiheuttaa menojen nousua useille kunnan tarjoamille palveluille. Miten käy esimerkiksi terveydenhuollolle, kun työterveydenhuolto ei ole vähentämässä palveluun kohdistuvaa painetta?

Salo	2010	2012
Veroprosentti	18 %	19,50 %
Verotulot	210,4 M€	173 M€
Kunnallisveron tuotto	142,6 M€	154,1 M€
Yhteisöveron tuotto	59,8 M€	8,6 M€
Valtionosuudet	68,5 M€	72,6 M€
Tilinpäätös	9,5 M€	-40,3 M€
Lainaa/asukas	1 354 €	1 951 €

Taulukko 1. Salon taloudellinen tilanne 2010 ja 2012
(Lähde: Salon tilinpäätös 2010 ja 2012)

 

Alueellisessa tarkastelussa rakennemuutos näkyy siis hyvin moninaisesti. Paheneva työttömyys, vähenevät kunnan tulot ja negatiiviseksi kääntynyt muuttoliike osoittavat, kuinka nopeasti elinkeinorakenteen muutos yhdessä toimialassa vaikuttaa koko alueen kehitykseen. Näihin haasteisiin pyritään vastaamaan useilla keinoilla, muun muassa houkuttelemalla alueelle uusia yrityksiä ja uudelleen kouluttamalla alueen työttömiä. Salon seutu on luokiteltu äkillisen rakennemuutoksen alueeksi, jolla pyritään takaamaan alueelle rahoitusta muun muassa valtion, Euroopan sosiaalirahaston ja Euroopan aluekehitysrahaston avulla. Myös Euroopan globalisaatiorahasto on mukana Nokialta työttömäksi jääneiden tukemisessa. Tukitoimenpiteillä voidaan parhaimmillaan mahdollistaa alustan uusien toimialojen nousulle. 

Salon rakennemuutostilanteessa riittääkin tutkittavaa. Mielenkiintoista on nähdä, miten tukitoimenpiteet onnistuvat sekä, millä tavoin muuttuva tilanne näkyy niin yleisellä kuin yksilötasolla.  Toivottavaa on, että Salon rakennemuutokseen pystytään vastaaman paremmin kuin Holkerin ”hallittuun rakennemuutokseen”.

Ilari Kolttola

Maahanmuuttajat ja työttömyys – tabuja maailmalta

Pro gradu -aineiston keruu lennätti minut maailmalle selvittämään työtä hakevien maahanmuuttajien kohtaloa rakennemuutosalueilla. Keräsin ensisijaisen aineiston keväällä 2013 Salosta, johon Nokia loistovuosinaan houkutteli Suomen mittakaavalla huomattavan määrän maahanmuuttajia. Ei tullut yllätyksenä, ettei maahanmuuttajia ole aiemmin huomioitu suomalaisessa rakennemuutostutkimuksessa, eihän paperitehdasteollisuus koskaan erityisemmin työllistänyt ulkomaalaistaustaisia. Vertailukelpoista materiaalia ei tuntunut kuitenkaan löytyvän mistään – jos rakennemuutokset eivät ole olleet viime vuosien suurin hitti sosiaalipoliittisella tutkimuskentällä Euroopassa, ei maahanmuuttajien asema työmarkkinoilla vastaavassa tilanteessa ole kiinnostanut tutkijoita senkään vertaa. On toki mahdollista, että satunnaisia tutkimuksia on tehty maakohtaisesti, mutta ne eivät ole päätyneet kansainvälisiin julkaisuihin.  Niinpä lähdin keräämään aineistoa itse.

Heinäkuussa 2013 hyppään pois junasta Pariisin pohjoispuolella sijaitsevassa Aulnay-sous-Bois’ssa. Kaupunki on tunnettu PSA Peugeot-Citroënin tehtaasta, valtavasta maahanmuuttajaväestöstä, mellakoista, ja nyt poliittisesti kuumasta perunasta – massairtisanomisista. Kaupunki ei maineellaan ratsasta ja huomaan nopeasti, kuinka tutkimusaiheeni vetää monen naaman vakavaksi. Niin työvoimatoimistossa, vuokratyöfirmoissa, kaupungilla kuin järjestöissäkin haastattelujen järjestäminen vaatii moninaisia puhelinsoittoja ja yläkerran valtuutuksia. Oikeisiin ihmisiin on mahdotonta saada suoraa yhteyttä: kaupunginvaltuutetut tavoittaa pelkästään sihteeristön kautta, johon puolestaan saa yhteyden ainoastaan neuvonnan kautta. Lisäksi vuokratyöfirmojen ovet ovat lukossa turvallisuussyistä. Aiemmat yhteydenottoni sähköpostitse ja puhelimitse olivat olleet silkkaa ajanhukkaa.

Joskus haastattelua on täysin mahdotonta järjestää: ”Pahoittelen Madame, mutta teidän aiheenne pelottaa meitä.” Huomaan, että mitä enemmän puhun aiheestani etukäteen, sitä vaikeampaa minun on saada informaatiota. Ranskalainen hierarkia jyllää ja harva haluaa puhua maahanmuuttajista ja työttömyydestä ilman lupaa, jota ei tunnu saavan keltään. Toisinaan onnea on matkassa ja yllätysvisiitti ilman pidempiä alustuksia tuottaa hedelmää ”jos nyt äkkiä sitten”, myöntyy jokunen, muutoin sitkeä häirintä on ainoa keino. Yksi musta hevonen kuitenkin yllättää: PSA:n tehdas. Yllätyksekseni haastattelu tehtaan uudelleen työllistävien toimien vastaavan kanssa järjestyy helposti. Toisaalta on mainittava, että Ranskassa tehtaiden yhteiskuntavastuu massairtisanomistilanteissa on lainopillisesti tarkkaan määritelty, tämän lisäksi ammattiliitot huolehtivat käytännön puolesta: tällaista taustaa vasten PSA:n onkin helppo puhua. 

Päivät kuluvat ja alan ymmärtää, kuinka vaivalloista virkamieshaastattelujen järjestäminen on. Kaipaan edelleen yleistä kartoittavaa tietoa ammattilaisilta, mutta päätän kuitenkin ryhtyä haastattelemaan maahanmuuttajia itse. Aluksi apunani on eräs maahanmuuttaja-asutuksen sydämessä toimiva kansalaisjärjestö, mutta Pariisissa on helle, lomakausi aluillaan ja ramadan: moni on poissa kaupungista tai venyttää päiviään siestaa viettämällä. Lopulta menen päivystämään läheisen työvoimatoimiston edustalle. Hymy korvissa ja sydän kurkussa kysyn: ”Oletteko mahdollisesti työtä hakeva maahanmuuttaja?”. Lopulta homma lähtee rullaamaan, ihmiset ovat mukavia ja avuliaita. Toisinaan jokunen tulee jopa itse kysymään, mitä puuhaan ja yrittää auttaa kykyjensä mukaan: tarjoamalla kyydin tai ottamalla yhteyttä tuttuihin maahanmuuttajiin. Huomaan, että on eduksi olla nuori, nainen ja ulkomaalainen.

Lumipalloefektiä on kuitenkin vaikeaa saada aikaan – vaikka haastateltavani osallistuvat itse mielellään tutkimukseen, ei naapurilta uskalleta kysyä. Aihe on arka. Ryhdyn kyselemään kontakteja joka puolelta, missä kuvittelen näkeväni maahanmuuttajia: kaupoissa, leipomoissa ja kahviloissa. Törmään yllättäen 1980-luvulla Suomessa seikkailleeseen herrasmieheen, johon helsinkiläinen kesähumu teki niin suuren vaikutuksen, että hän haluaa ehdottomasti jakaa tarinansa kanssani. Juuri tällaiset tapaukset antavat potkua päiviini ja jätän kaupungin mukanani kohtuullinen kasa aineistoa, joka pitää sisällään niin virkamies- kuin maahanmuuttajahaastatteluja.

Jälkikäteen analysoituna kokemukseni Aulnay-sous-Bois’ssa oli lähes yhtä arvokas kuin siellä keräämäni aineisto. Sain lähituntuman paitsi ranskalaisen työkulttuurin hierarkian koukeroihin myös yleiseen arasteluun koskien maahanmuuttajia ja työttömyyttä. Pohdin yhä, olisinko saanut kerättyä aineistoa, ellen olisi ollut nuori opiskelija kaukaa pohjoisesta.

Roosa Jolkkonen